Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irish. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irish. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Fort Lorenzo

Hei! Jälleen pahasti myöhässä tulevia tekstejä! Mutta nyt kun on tämä kummallinen 2 viikon pääsiäisloma täälläpäin on ollut vaikeaa päivitellä mitään koska en ottanut tietokonetta mukaan. Onneksi ihanat kämppikset lainaavat koneitaan.


 Maanantaina mentii suomalaisten tyttöjen kesken viettämään iltaa, koska Sandra ja Lenita olivat lähdössä takaisin Suomeen samalla viikolla. Muut lähtivät aikasemmin, ja jäätiin vielä jatkamaan Alman kanssa hyvin mennyttä iltaa.


 Tiistaina mentiin seinän taakse host perheen puolelle katsomaan kissanpentuja, jotka olivat edellisenä iltana syntyneet. Kolme vaaleaa ja kaksi emon tavalla kirjavaa pentua. Keskiviikkona mentiin kaikkien kämppisten kesken Galwayhin, käytiin syömässä ja nähtiin Sandra, Iida ja Kaija ja mentiin istuskelemaan ja juttelemaan Costaan sekä juteltiin tulevasta päivästä.

Torstaina oli suunniteltu ilta, aloiteltaisiin Fort Lorenzossa Sandran ja Lenitan kämpillä ja sieltä jatkettaisiin Galwayn yöhön. No kaikki ei tietenkään mennyt niinkuin piti:
Lähdettiin Alman kanssa Galwayn kautta Fort Lorenzon suuntaan. Tarkoitus oli mennä päätepysäkille asti ja nähdä Sandra ja Lenita siellä, mutta koska oli ollut puhetta että käydään ostamassa juomat Dunnesista, niin nähtiin bussista että ollaan lähellä kyseistä kauppaa, jäätiin pois kyydistä. Satoi aivan kaatamalla, joten pistettiin viestiä Sandralle. Ongelmaksi koitui tietty se ettei Sandralla ollut irlannissa uutta liittymää, joten tarvi wi-fin jotta pystyi viestittelemään.
Kaiken lisäksi oltiin väärällä Dunnesilla, koska ketään meistä ei tiennyt että on kaksi Dunnesia jotka on lähes samanlaisia ympäristöltään ja suht. samalla etäisyydeltä asunnolta. Onneksi kumminkin päästiin perille oikeaseen osoitteeseen, vaikka ärsytti ja oltiin läpimärkiä Alman kanssa.

Eikä ilta ollut mikään paras todellakaan. Kaiken jäätymisen jälkeen ei oikein huvittanut juoda ja kun päästiin Galwayhin, kaikki pubit olivat jo menossa kiinni (pääsiäinen arg) löydettiin yksi pieni ja kotoisa paikka missä saatiin yhdet juoda. Mentiin Alman kanssa Fort Lorenzoon yöksi Sandran ja Lenitan aivan mahtavaan NELJÄN makuuhuoneen asuntoon. Päivällä käytiin vielä vähän kiertelemässä kaupungilla ja sitten palattiin takaisin Spiddaliin.

_______________________________________
Translation:
Monday we spend a evening with other Finnish girls, because Sandra and Lenita were going back on same week. On Tuesday host family cat Townley got her kittens, so cute. 

Thursday we went to Fort Lorenzo with Alma to see Sandra's and Lenita's amazing four bedroom apartment. We got lost while going there and we got wet and cold, so we were little pissed when we finally got there. It wasn't the best night we have had, but it was nice just because we were in good company. There is always silver lining. 

We spend the night and on Friday after watching SpongeBob Squarepants from tv we went to Galway city to spend little time, missed two buss and got to enjoy super sunny day.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

"What's your favorite food?" - Free one


Viikonloppu meni todella mukavasti. Perjantaina ei tehty oikein mitään koska kaikki toipui torstaista.


Lauantai aamulla tuli äkkilähtö perheen vanhimman lapsen Thomasin rugby peliin mitä olimme luvanneet mennä seuraamaan, koska kukaan meistä ei ollut aikaisemmin kyseistä peliä seurannut. Oli mukavaa olla kuvailemassa siellä, vaikka ei ollut pelin kulusta hölkäsen pöläystäkään. Se kumminkin hoksattiin, että Thomasin joukkue ei voittanut.






(Älkää kysykö mitä näille kuville tapahtui, koska en tiedä itsekkään... Ei selvästikkään olisi kannattanut käyttää Photari Elementsiä näissä..)

Päivä hengailtiin kaupungilla, tehtiin vähän shoppailua ja kuunneltiin aivan ihanaa Keywest nimistä bändiä (levyjen onnellinen omistaja) saatiin myös nimmarit, ja kuvat heistä ja heidän kanssa. 










Iltaa mentiin viettämään Rosealeenin ja hänen kavereiden ja poikaystävän kanssa (en muista paikan nimeä) pubiin. Oli tosi mukava ilta, vaikka tyhjään mahaan on tosi huono idea juoda yhtään! Juotiin vain pari, mutta tuntui siltä kuin olisi juonut ihan liikaa. Saatiin taas jälleen tutustua muutamaan uuteen ihmiseen, mikäs sen parempaa! 

Sunnuntaina lähinnä puuhailtiin omia juttuja ja pakkailtiin seuraavan päivän lähtöä varten. 

Seuraavaksi kirjoittelen vasta Dublinin jälkeen!

(Kirjoitin tekstin ajallaan, mutta julkaiseminen on unohtunut koska ollut paljon kaikenlaista)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Pictures from first week








Kuvat puhuvat puolestaan. Kuten otsikko kertoo kuvia ensimmäiseltä viikolta.

-Kiia

perjantai 27. helmikuuta 2015

GTI and Galway City


Hei! Alkaa olla haastavaa vaihtaa kieltä englannista suomeksi. Täälläpäin on mennyt ihan hyvin pitkälti.
Päivät menee ihan mukavaa vauhtia, ollaan oltu koulun lisäksi vähän kaupungilla ja katottu kämpässä porukalla leffoja. 

GTI on tosi kiva paikka ei liian iso tai sokkeloinen. Suunniteltiin Marien kanssa alkuviikosta mulle suunnitelma mitä mä nyt koulussa teen. Eli valmistelen erilaista materiaalia amk ennakkotehtäviin. Periaatteessa teen samaa hommaa kuin muutki kurssilaiset, mutta oon vaan tosi paljon jäljessä. Ihan ensimmäisenä piti valita jokin esine jolla on tunteellinen arvo ja joka on mielenkiintoinen. Valitsin Polaroid kameran, koska se oli ainoa mielenkiintoinen mikä oli mukana. Seuraavaksi lähin luonnostelemaan nopeita lyijykynä piirroksia paperille. Tuo koulu on aika mielenkiintoinen, koska mikään päivä ei oikeastaan ole samanlainen, meillä menee viikko näin;


Ma-ti piirrellään ja maalataan lähinnä, ke-to on työpaja päiviä, eli mä teen alkukantaisia printtejä ja perjantaisin on 3 tuntia taidehistoriaa Sarahin kanssa. Tällä viikolla ei ollut taidehistoriaa jostain syystä. Ja vaikka koulussa on määrätyt tehtävät, niin me saadaan Alman kanssa lähtee miten halutaan kaupungille, kuhan tullaan neljäksi takasi että saadaan kyyti kotii.




Galway City on ihana! Oon tosi tykästynyt kaupunkiin. Ihmiset on ihanan mukavia ja kohteliaita, varsinkin pikkuputiikkejen ihmisten kanssa on mukava rupatella. Smalltalk alkaa tulla jo itsestään, ja englannin puhumisessa ei ole oikeastaan mitään ongelmaa. Oon ostellu vähän kaikenlaista, lähinnä tarpeellisia asioita. (Kuten eilen kävin metsästämässä kuumemittaria) 

Tulin eilen kipeeksi mikä ei oo yhtään kivaa. Flunssa iski ku salama kesken päivää. Onneksi Marie oli niin ihana ja toi mulle jotain ihmeen juomaa missä oli omenamehua, hunajaa ja etikkaan. Ihan karseen makusta mutta selvästi tehosi. Sekä sain illalla vielä jauhetta nimeltä Lemonsip joka oli vähän parempaa. Aamulla oli ihana herätä kun huomas kurkun olevan lähes terve, ainoo vaan et sitä seurasi tietty kauhee nuha. Harmittaa ja ärsyttää kun ei vielä pääsekkään pubielämää näkemään. Yritän nyt ottaa rennosti pari päivää että pääsee sitten sunnintaina patikoimaan muiden suomalaisten kanssa. 

Siitä sitten lisää myöhemmin.

-Kiia